maanantai 20. toukokuuta 2013

Perennapenkin toteutus

Tämä on Mummonmökki-tyylisen kukkapenkkiprojektin toteutusosa. Tavoitteena oli 80-luvulla perustetun, ränsistyneen kukkapenkin kohennus edellisessä jutussa kerrotun suunnitelman mukaisesti.

Muonamiehen mökki - Ränsistyneen kukkapenkin kohennusprojekti
Yllä ensin lähtötilanne. Heinät olivat vuosien saatossa vallanneet koko alueen. Maasta kuitenkin nousee joka vuosi tulppaaneita, krookuksia, akileijaa, peurankelloa ja muutamaa muuta kukkivaa kasvia.

Mielestäni ainoa vaihtoehto tällaisessa tilanteessa oli koko maan kuoriminen siten, että n. 10 senttiä maata siirrettiin pois. Kuorimisen yhteydessä otettiin talteen kaikki elinvoimaiset kukkasipulit sekä tunnistettavissa olevat puutarhakasvit - tässä tapauksessa runsaasti akileijaa, rönsyakankaalia sekä muutama ketoneilikka- ja sammalmatto. Tämän jälkeen maata käännettiin ja siitä poistettiin jäljelle jääneet juurakot ja rikkaruohot.


Muonamiehen mökki - Pikku lapiomiesMuonamiehen mökki - Akileijat ja tulppaanit odottamassa siirtoa

Lapiohommiin osallistui allekirjoittaneen lisäksi Mummu sekä muutama (yli)innokas lapiomies. Onneksi mukana oli myös metrinmittainen matofarmari, joka vapaaehtoisesti etsi maasta kaikki mahdolliset mönkijät ja hoivasi niitä, kunnes ne voitiin laskea takaisin kotiinsa. 

Muonamiehen mökki - ketoneilikkamatto siirretään kivikkotarhaan

Muonamiehen mökki - Saavillinen kuoritua maata

Muonamiehen mökki - Työvälineitä
Noin puolet istutusalueesta on kallion ympäröimää, loppuosa oli alunperin reunustettu luonnonkivillä. Rikkaruohot olivat vuosien saatossa tunkeneet juurensa kivien väleihin niin, että koko reunus oli pakko purkaa ja latoa uudelleen. Teimme uuden reunuksen Papan kanssa.

Muokkasimme ensin maan reunan sopivan malliseksi lapiolla. Samalla pienensimme istutusaluetta hieman Mökin seinän vierestä. Laitoimme uuden kivireunuksen alle ruskean suodatinkankaan, jotta rikkaruohojen juuret eivät heti pääsisi kivien alle. Pappa löysi kätköistään tiiliä, joita hän latoi kivien alareunaan. Tiilien ja ruohon väliin laitetaan vielä maata tai hiekkaa niin, että reuna on nurmikon tasalla. Ideana on, että ruohonleikkurilla voisi ajaa tiilien päältä ja reuna olisi helppo pitää siistinä.

Muonamiehen mökki - Kivireunuksen uusiminen

Muonamiehen mökki - Lähes valmis kukkapenkki
Lopuksi maa möyhittiin ja peitettiin uudella mullalla. Kasvit istutettiin ja kasteltiin hyvin. Alla olevassa kuvassa näkyy taimien määrä (n. 30 taimiastiaa). Tästä puuttuu vielä korkeat kasvit. Kasvit istutettiin tiheään, jotta maan pinta peittyisi nopeasti. Vanhat akileijat aseteltiin uudelleen keskiosaan, rönsyakankaalit pääsivät penkin vieressä olevaan "pikkualtaaseen". Mummu lisää maahan myös alkuperäiset kukkasipulit. Ketoneilikka- ja sammalmatot siirrettiin Mummun kivikkotarhaan, joka onkin sitten oma tarinansa. Laitan valmiista perennapenkkikokonaisuudesta vielä lisää kuvia myöhemmin.

Muonamiehen mökki - Uudet taimet

Muonamiehen mökki - Mullattu, istutettu ja kasteltu maa

Muonamiehen mökki - Sammalleimu valmista kivireunaa vasten





6 kommenttia:

  1. Ison työn teitte, mutta siinä kyllä työ tekijäänsä kiittää, saat niin paljon iloa tuosta kukkamaasta!
    Oikein hyvää tätä viikkoa sinne:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso työ siinä tosiaan oli, vaikka alue näyttää kuvassa pienemmältä kuin onkaan. Koko hommaan meni kolme päivää, ensimmäisestä lapionpistosta taimien hankintaan ja istutukseen. Välissä toki tehtiin muutakin ja tehokasta työaikaa oli n. 3-4 tuntia per päivä. Kesällä sitten nähdään, miten tuo onnistui. Hyvää viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Hienolta näyttää uusi penkki ! Perennaprojekti menossa täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odotan mielenkiinnolla, mitä sinun penkkiisi on tulossa. ;)

      Poista
  3. Hieno muutos!

    Tunnustus sinulle, blogissasi tulee vierailtua usein :)

    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2013/05/koriloytoja-ja-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja suuri kiitos myös tunnustuksesta! Olen todella otettu tästä kunniasta :)

      Poista