lauantai 18. toukokuuta 2013

Mummonmökki-tyylisen kukkapenkin suunnittelu

Tämä on jatkoa ränsistyneen kukkapenkin kohennusprojektiin. Kuten sanottu, Mummun toivomuslistalla oli helppohoitoinen kukkamaa, joka olisi väreiltään valkoinen, vaaleanpunainen ja sininen. Halusin itse penkkiin perinteisiä perennoja, jotka sopisivat mummonmökki-tunnelmaan.

Valitsin perennapenkin pääkasviksi kurjenpolven, joka sopii hyvin metsäiseen ympäristöön. Kurjenpolvi on yksi ehdottomista suosikeistani. Se on maanpeitekasvina mainio, hyvin leviävä ja helppohoitoinen. Siitä löytyy useita lajikkeita, joista monet kukkivat pitkään ja monenlaisissa paikoissa. Sitä saa useassa eri värissä, esim. aniliininpunaisena, vaaleanpunaisena, sinisenä ja valkoisena sekä usean korkuisena. Lisäksi lehden muoto on kaunis sormihalkoinen tai -liuskainen. Tähän penkkiin ajattelin yhdistää kahta-kolmea eri kurjenpolvilajiketta.

Kukkapenkin reunoille halusin kivikkokasveja (esim. sammalleimu ja maksaruoho), sillä ympärillä on kalliota ja kivireunus. Keskelle halusin korkeamman ryhmän, johon tulisi akileijoja, jokin siro kellokasvi (esim. kurjenkello) sekä pitkään kukkivia syysleimuja. Penkin katseenvangitsijaksi tulisi sirolehtinen kurjenmiekka - ei kuitenkaan saksankurjenmiekka, jossa on mielestäni liian tönköt lehdet. Tämä suunnitelma mielessäni lähdimme taimikauppaan. 

Taimikaupassa sain ahaa-elämyksen. Keksin kätevän tavan arvioida kukkien väriyhdistelmiä ja kukinta-aikoja. Keräsin ensin kärryyn niitä kasveja, joita olin suunnitellut perennapenkkiin. Otin sitten jokaisesta lajikkeesta yhden etikettiläpyskän käteen ja laitoin ne kukkimisjärjestykseen. Eri värisuoria kokeilemalla oli helppo löytää sopivat yhdistelmät. Lisäksi lehtien muotoja pystyi arvioimaan, kun taimipurkit olivat vierekkäin. Vähän tuossa silti joutuu käyttämään mielikuvitusta, mutta kuitenkin. Te olette tietenkin käyttäneet tätä tekniikkaa jo pitkään ja minä olen tässä myöhäisherännyt? Oli miten oli, olen tyytyväinen, että vihdoin keksin sen. :)

Lopulta päädyimme tähän yhdistelmään. Korkeita kasveja ei vielä löydetty, ne puuttuvat myös kuvasta:

Muonamiehen mökki - Kukkapenkin kohennusprojekti

Matalat kasvit reunoille:
Sammalleimu, aniliininpunainen, neulasmaiset lehdet, kukkii toukokuussa
Sammalleimu, valkoinen, neulasmaiset lehdet, kukkiin toukokuussa
Maksaruoho, aniliininpunainen, purppuran ja vihreän väriset pienet pyöreät lehdet, kukkii kesä-heinäkuussa
Maksaruoho, valkoinen, vaaleanvihreät pienet pyöreät lehdet, kukkii kesä-heinäkuussa
Ketoneilikka, aniliininpunainen, tummanvihreät neulasmaiset lehdet, kukkii heinäkuussa

Puolikorkeat kasvit:
Peittokurjenpolvi, vaaleanpunainen, pyöreäpäiset sormihalkoiset lehdet, kukkii kesä-heinäkuussa
Verikurjenpolvi, aniliininpunainen, syvän sormiliuskaiset lehdet, kukkii kesä-elokuussa

Korkeat kasvit keskelle:
Akileija, vaaleanpuna-valkoinen, pyöreähköt kolmisormiset, vähän harmahtavat lehdet, kukkii heinäkuussa
Syysleimu, puhtaan valkoinen, pitkänomaiset lehdet, kukkii heinä-elokuussa
Kurjenkello, sininen, suikeat lehdet, kukkii kesä-elokuussa
Keltakurjenmiekka tai siperiankurjenmiekka, valkoinen tai sininen, pitkät kapeat lehdet, kukkii kesä-heinäkuussa
Akileijaa löytyi vanhan penkin "raunioista", muita korkeita kasveja ei vielä löytynyt taimikaupasta.

5 kommenttia:

  1. Löysin tänne saraheinän blogin kautta ja totesin että haluan seurata blogiasi edelleenkin. On niin omahenkiseni. Onnea uudelle kukkamaallesi, kauniisti olet sitä suunnitellut!
    Hyvää helluntaita!

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, että löysit tänne ja liityit lukijaksi! :) Kiitos, kesällä ja seuraavina kesinä sitten näemme, miten kasvivalinnat onnistuivat.. Hyvää helluntaita myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, vihdoinkin löytyi sellainen paikka, josta saa pihaankin kivoja ideoita. En ymmärrä kasveista mitään, mutta sen olen päättänyt, että perinteistä sen olla pitää :))

    Lueskelen vähän lisää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löysit tänne! Toivottavasti löysit käyttökelpoisia ideoita ja löydät niitä myös jatkossa. Tervetuloa kylään uudelleenkin :)

      Poista
  4. Moikka, eksyin blogiisi googlen kautta. Kiitos paljon vinkeistä ja kuvista, helpottaa paljon omaa suunnittelua :)

    VastaaPoista