perjantai 28. helmikuuta 2014

Kevään odotusta

Tänä vuonna sitä odottelee kevään tuloa paljon aikaisemmin kuin edellisinä talvina. Yleensä maaliskuun alussa täällä mökillä satelee lunta vielä paljon, mutta nyt toivon, ettei sitä enää tulisi. Tämän lumettoman talven jälkeen en mitään takatalvea enää haluaisi. Tässä on pari kuvaa viime vuoden toukokuulta, saapa nähdä, onko maisema tällainen jo huhtikuussa.

Ylemmässä kuvassa vasemmalla ja alakuvassa näkyy metsäpuutarha, johon Matleena viime kesänä istutti uusia kasveja vanhojen sipulikukkien lisäksi. On hauskaa nähdä, miltä tämä alue näyttää ensi kesänä. Täällä kasvaa myös paljon ihania sinisiä pikkutalvioita,  saniaisia, mustikoita ja metsämansikoita.  Aluetta reunustavat ruusut ja angervot.  Tällainen, lähes kokonaan luonnonvarainen kasvusto sopii minusta parhaiten juuri metsänreunaan rajoittuvaan pihapiiriin.
      


2 kommenttia: