keskiviikko 5. helmikuuta 2014

KUOHUVIINIPULLON TARINA

Kesällä esittelimme alapihan ilta-auringossa olevan grillikatoksen. Sen perällä on vanha suuri viinitynnyri, jonka eräästä aarteesta kerron pikku tarinan. Kuvassa korkkien päällä yrttiruukun takana näkyy lappeellaan oleva pullo jossa on punainen korkki. Se on siis avaamaton, ollut jo ensi kesän alussa 44 vuotta !

Oli myöhäisen kevään ja alkukesän jälkeen ensimmäinen kuuma hellepäivä v.1970, kun mummu ja pappa viettivät häitään. Vihkiminen tapahtui läheisessä pikkukirkossa ja iloista hääjuhlaa vietettiin muonamiehen mökin naapurissa, mummun kotitilalla. Vieraita oli peräti parisataa ja heille tarjottiin tervetuliaisjuomana lasi kuohuviiniä. Vuosia, vuosia myöhemmin mummun äiti toi kerran mökille vanhan pullon kuohuviiniä, häistä oli jäänyt yksi pullo jäljelle. Sitä on mökillä säästetty muistona mukavasta hääjuhlasta. Etiketti on jo irronnut ja juoma on jotenkin haihtunut, ehkä puolet jäljellä.      


Niistä häistä on muistoina vielä asioita ja häälahjaksi saatuja huonekaluja, joista aion kertoa vielä joskus myöhemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti