Rinteessä kasvaa kuivan paikan kasveja ja vanhoja puolivillejä puutarhaperennoja - maksaruohoa, sammalta, lehtoakileijaa, päivänkakkaroita ja liljoja. Mummu haluaisi tähän oikein kunnon kivikkopuutarhan. Joka kesä kalliolle istutetaan lisää rikkoja, maksaruohoja ja muita auringonpalvojia.
Vaaleanpunainen lehtoakileija on ilmeisesti aina kasvanut mökillä. Se on levinnyt hyvin sekä kivikkopihalla että päärakennuksen lasiverannan kupeessa. Uskomattoman kaunis ja siro kukka - ja ilmeisen sopeutuvainen. Kukkavarret ovat auringon puolella yli 70 cm korkuiset. Varjoisemmalla paikalla ne jäävät lyhyemmiksi.
Vielä viisi vuotta sitten tämä alue oli yhtä ryteikköä, johon en astunut edes saappaat jalassa. Tämä on se nurkka, jossa on eniten nähty kyykäärmeitä, enkä ihmettele miksi. Kun piharakennuksen laajennus oli valmistunut, myös hoidettua piha-aluetta laajennettiin ja nurmikkoa on nyt kolme-neljä kertaa enemmän vanhaan pihaan verrattuna. Hoidettavaa on paljon, mutta kyllä ympäristö myös näyttää paremmalta, eikä kyitäkään ole enää nähty niin usein. Kivikkorinteen alapuolelle istutettiin nurmikon lisäksi hedelmäpuita - omenaa, kirsikkaa ja luumua.
Ruskolilja eli keisarinkruunu on myös vanhaa perua. Sen kirkkaan oranssit kukat näkyvät kauas. Alla näkyvää keltakukkaista sammalta tai limenvihreää kukkaa en osaa nimetä - tunnen kovin huonosti näitä luonnonkasveja. En valitettavasti kuulu siihen sukupolveen, jonka on pitänyt koulussa kerätä ja opetella sadoittain kasvien nimiä. Haluaisin kyllä oppia niistä lisää. Kertokaa te, jos tiedätte :)
Näiden kuvien myötä toivotan kaikille Muonamiehen mökin lukijoille, satunnaisille kävijöille ja kaikille muillekin - hyvää keskikesän juhlaa!
Kauniita kukkivia kasveja pihassanne.Tuo vaaleanpunainen akileija on kaunis. Meillä on tumman lilan sininen akileija. Tuo keltainen siro kukkija taitaa olla keltamaksaruoho.
VastaaPoistaMinä olen kerännyt 80 kasvia herbaarioon kouluaikana. Onneksi ei enää tarvinnut osata niitä latinan kielisiä nimiä.
Ihanaa mittumaaria Sinullekin!
Niinpä tietenkin! Keltamaksaruoho, eikä mikään sammal. Tuo olisi kyllä pitänyt tietää.. :) Kiitos, Hanne, ja oikein hyvää juhannusta sinulle ja perheellesi!
PoistaKivoja kuvia jälleen. Täällä vielä odotellaan keisarinkruunun kukintaa. Ja minulla on ensi kesälle suunnitteilla kivikkopuutarhan kyhääminen. Rakastan yli kaiken mehikasveja ja täällä niitä ei ole ainuttakaan missään, joka on minusta aika yllättävää. Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle :)
VastaaPoistaKiitos, Niina! Kuulostaa hyvältä. Kivikkopuutarhat ovat kauniita. Itse pidän varsinkin maksaruohojen eri lajikkeista, vaikken niitä kaikkia tunnista, kuten yllä näkyy ;). Ne leviävät niin hyvin ja ovat muutenkin helpphoitoisia. Hyvää sunnuntaita sinulle ja perheellesi!
Poista