tiistai 24. toukokuuta 2016

Satujen saari



Olemme papan kanssa monesti haaveilleet matkasta Islantiin, satujen saarelle, mutta jostain syystä asia on aina jäänyt vain unelmaksi. On tullut muita matkasuunnitelmia, jotka ovat ohittaneet pohjoisen kohteen.  Onneksi papan eläkepäivien lauluharrastus antoi meille vihdoin mahdollisuuden matkustaa tähän kokemisen arvoiseen kohteeseen.

Vaikka odotin maan olevan hyvinkin karun, se yllätti kuitenkin. Kaikkialla karuja, laavakivipeltoja, loputtomiin. Ei ruohoa, ei kukkia, joita olettaisin sentään jonkin verran kesän koittaessa johonkin kivenkoloon ilmestyvän. Sää tosin on täällä ankara, paljon sateita ja tuulia. Meillä oli hyvä onni mukana, ei satanut eikä juurikaan tuullut. Lämpötila oli jonkin verran alle kymmenen asteen.

Saaren ainutlaatuisuus  kuitenkin oli uskomaton. Kuumat lähteet, geysirit, jotka pulppusivat kiehuvana ja osista nousi valtava  höyrypatsas muutaman minuutin välein. Kahden suuren mannerlaatan, Amerikan ja Euroopan laattojen erkaneminen juuri Islannin kohdalla parin sentin vuosivauhdilla . Syviä halkeamia ja kuiluja laavakentillä. Tulivuoret näimme vain kaukaa.
Näistä Islanti on osannut ottaa kaiken irti,  matkailumainokset alkoivat jo lennolla näytettävällä filminpätkällä. Siellä on erikoiset olosuhteet käydä ratsastamassa Islannin hevosilla, kalastamassa, vaeltamassa, sukeltamassa ja katsomassa valaita tai bongata lintuja . Nykyajan aktiiviselle lomailijalle erinomaisia kohteita.

Turistin kannalta ruokailuhetkistäkin tuli huimia kokemuksia. Saattoi syödä vaikka valasta tai haita.
Ravintoloita Reykjavikissa oli lukuisia ja kaikissa, missä kävimme, ruoka oli todellista gourmeeta. Ihania kalaruokia ja lammasta. Lisäksi kaikki ravintolat olivat siistejä ja tyylikkäästi sisustettuja.






Oletteko tienneet, että Islannissa on järviäkin?



Hevoset laitumellaan. Kuva on otettu auton ikkunasta.


Valtava vesiputous, josta vesi laskeutui syvällä rotkossa olevaan jokeen.



Pikkuinen kuuma lähde ja alla vähän isompi.




Reykjavik on varsin pikkukaupunkimainen ja kodikas.


Kirkko oli komea ja karu, kuten koko saari.







Minulla on vuosien ajan ollut onni saada matkustella ja nähdä maailmaa papan kanssa. Hän on reissannut työvuosinaan lähes kaikissa maanosissa lukemattomia kertoja. Meidän kummankin mieleen jäi vahvasti ja vaikuttavasti juuri tämä karu ja kaukainen pohjolan saari. Sinne on päästävä uudelleen.

15 kommenttia:

  1. Voi ihme, miten ihania kuvia. Kiitos kun jaoit nämä kanssamme. Uskon, että on ollut upea matka. Hieno vesiputous ja upea kirkko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islanti on niin erilainen muihin maihin verrattuna ja juuri siksi niin kiehtova.

      Poista
  2. Upea luonto!!
    Harvemmin sitä Islantiin tulee lähdettyä, mutta varmasti käymisen arvoinen satujen saari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen vastakohta lämpimiin lomakohteisiin verrattuna.

      Poista
  3. Islanti on kyllä upea maa! Sinne haluaisin minäkin!
    Vesiputouskuva on tavattoman hieno :)

    Täällä Norjassakin syödään valaanlihaa - se kummastutti aluksi.

    Kiitos kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiputous olikin komea, mutta niitä löytyy sieltä teilläkin, eikö vain!

      Poista
  4. Islantiin haluaisin minäkin joskus käymään. Tuo karuus juuri kiehtoo. Upeita kuvia!
    Aurinkoista viikonloppua! T.Maija (myrskyluodolle.blogspot.com)

    VastaaPoista
  5. Islantiin haluaisin minäkin joskus käymään. Tuo karuus juuri kiehtoo. Upeita kuvia!
    Aurinkoista viikonloppua! T.Maija (myrskyluodolle.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se, en osannut odottaa niin karua, mutta kiehtovaa maata.

      Poista
  6. Vaikuttavia kuvia, karuudessaan juurikin kauniita. Palavasti haluan Islantiin käymään, vaikka ukkeli menee nyt ensin. Jos 50-vuotistoive on perhokalastus Islannissa, niin sitten se on. :) Islanti on mystinen tarujen maa. Ihanaa, että pääsitte käymään ja näiden hienojen kuvien kautta oma polte vaan kasvoi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä 50-kymppisen toive on toteuttamisen arvoinen. Hyvän valinnan taisi tehdä. Käytit tuossa oikeaa sanaa, mystinen, sitä Islanti juuri on ja siinä varmaan sen taika onkin.

      Poista
  7. Islantiin mekin mielimme matkustaa. Se on ollut jo monen vuoden unelma ja toivottavasti toteutuu joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islanti on hieno kohde, jos etsii elämyksiä eikä aurinkolomaa.

      Poista
  8. Tosi hienoja kuvia. Islanti on myös minun matkatoivelistallani. Kerran jo sinne olin tilaamassa matkaa, mutta nuorin lapsi, silloin 12 v, kysyi miksi aina matkustamme kummallisiin paikkoihin emmekä koskaan ruotsinlaivalle niin kuin kaverit...No, silloin kävimme hänen toiveestaan kesälomareissulla Ruotsissa! Oikein mukavaa kesää Muonamiehen torpalle toivottelee Maria P. Pyhärannan torpalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se Ruotsikin hieno kohde, mutta Islanti on niin erilainen kuin muut.

      Poista