keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kesä etenee

Olimme viikon reissulla Islannissa ja palattuamme huomasimme kesän kukoistuksen alkaneen. Ruoho oli kasvanut aivan kamalasti ja sen leikkaamisessa olikin kova homma. Koivujen ja vaahteran lehdet olivat kehittyneet jo lähes täyteen kokoonsa.
Muutamaa ikävämpääkin havaintoa olen tehnyt, pakkanen on pahasti purrut pikkutalvioon ja vanhoihin ruusuangervopensaisiin, uskon kuitenkin niiden palautuvan entiseen loistoonsa tulevaisuudessa. Pensaissa on hieman eloa, joten viimeistään syksyllä pitänee leikata ne matalaksi ja odottaa, jos elpyisivät kunnolla. Myös timjami vaikuttaa menetetyltä. Ostin siihen uuden taimen.

Katsokaapa alimmasta kuvasta, mitä ihmettä löysin pihalta.














Tällaisen uutuuden ja pari muutakin samanlaista löysin nuotiopaikan reunalta, katehakkeen joukosta.
Nyt korvasienet kuivumaan ja parin ryöppäyskerran jälkeen herkku on valmis!

Seuraavalla kerralla saatte tutustua satujen saareen!

11 kommenttia:

  1. Marjapensaat ja mansikat - ihanaa aikaa!
    Pihalla tapahtuu suorastaan ihmeitä ja kauniita kuvia olet ihmeistä ottanut.
    Eivätköhän ne pensaatkin sieltä taas nouse ja entistä upeampina!

    Ihanaa alkukesää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesä on parasta, luonto on niin hennon vihreää!

      Poista
  2. Onkohan tuo huhtasieni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa ollakin. Tässä lähimetsässä on korvasieniä ja jäinkin hiukan epävarmaksi, koska tämän sienen muoto on vähän suipompi. Taidan kuitenkin ryöpätä kunnolla, varmuuden vuoksi. Kiitos huomaavaisuudestasi.

      Poista
  3. Ihania, kauniita kuvia. Minäkin mietin että saattaisi olla huhtasieni. Olette olleet Islannissa! Varmasti ihana reissu, en ole koskaan käynyt siellä. Saammekohan ihailla matkakuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli hieno ja Islanti hyvin erikoinen maa. Siitä juttua seuraavaksi.

      Poista
  4. Kauniit kevätkesäkuvat, huhtasieni on hyvää pakastettuna tai kuivattuna, ei tarvi ryöpätä. Islanti on eksoottinen maa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, linkin jostain jutun, että huhtasieni on herkullinen.

      Poista
  5. Oi wau Islannissa, sinne haluaisin päästä ja ukkeli sinne meneekin elokuussa perhokalastamaan. Nyt alkaa olla luonto vehreänä, mutta kesäkukkia vielä odottelen.

    Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islanti on tosi mielenkiintoinen maa. Kaunista ja mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista