sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kasvimaan kesäkuu

Kuten jo aiemmin kerroin, tomaatit kasvavat tänä vuonna kasvihuoneessa. Niiden vanhalle paikalle autotallin seinustalle laitoin mansikoita kasvatussäkkeihin ja altakasteluastioihin. Ainakin toistaiseksi tuntuvat viihtyvän ja kukkivat jo hyvin ja pieniä raakileitakin jo on. Toivottavasti rastaat eivät sitten syö kaikkia punaiseksi ehtiviä marjoja. Nämä kasvusäkit ovat erityisesti tarkoitettukin mansikoille.
Seinällä oleviin telineisiin laitoin siniset lobeliat.







2 kommenttia:

  1. Meillä levitettiin jo, pienen manssikamaan päälle, rastasverkko. Eilen söin ekan oman maan manssikan..:)

    VastaaPoista