sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Tuvan raidalliset räsymatot

Muonamiehen mökin tuvassa on kolme pitkää räsymattoa, jotka on kudottu perinteisen raitamaton tapaan. Olisin halunnut kirjoittaa näistä jutun jo kauan sitten, mutten ole saanut niistä kunnollisia kuvia. Tuvan lattianrajassa on aina liian hämärää, jotta mattojen värit saisi riittävän hyvin toistettua valokuvaan. Piti odottaa lämpimiä kesäsäitä ja mattojenpesupäivää. Mummu otti nämä kuvat elokuussa. Kaikki mökin räsymatot pestiin kerralla ja levitettiin aurinkoon kuivumaan. 

Kummitätini kutoi tuvan raitamatot Mummulle aikoinaan 50-vuotislahjaksi. Mummu suunnitteli ne tuvan väritykseen sopiviksi. Matoissa vuorottelee vanha viininpunainen sekä tumma ja kirkas sininen. Ne on tehty vanhan raitamattomallin periaatteella - raidat ovat selkeitä ja toistuvat samanlaisina pitkin mattoa. Tämäntyylisiä selkeäraitaisia mattoja oli aina Mummun lapsuudenkodissa, tuvan lattialla.

Raidallinen räsymatto vanhan tyylin mukaan - Muonamiehen mökki

Lasiverannan siniraitaiset matot - Muonamiehen mökkiSiniraitainen matto - Muonamiehen mökki

Kuvissa näkyviä sinisävyisiä mattoja pidetään vuorotellen päärakennuksen lasiverannalla. Ne ovat tietääkseni kaikki kaupasta ostettuja. Tuo alimmissa kuvissa näkyvä pitkä, kirkkaansinen raitamatto oli parvekemattona edellisessä kodissani. Siihen on kudottu vuorotellen puuvilla- ja muovisäikeitä, joten se toimii loistavasti ulko-oven edessä. Siniset matot korvataan joulun aikaan kirkkaanpunaisella, joka pilkottaa alimmissa kuvissa. Lyhyet, sini- ja punaraitaiset matot vuorottelevat tuvan eteisessä.

Sini-punainen räsymatto vanhan tyylin mukaan - Muonamiehen mökki


Mattojenpesupäivä - Muonamiehen mökki

Mökin räsymatot alapihan nurmikolla - Muonamiehen mökki

6 kommenttia:

  1. Upeita kunnon mattoja! lapsuuden huvi kun kontallaan lattialla tutkittiin kenen vahan vaate oli missäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuulostaa hauskalta puuhalta lapsille :) Muistaakseni näissäkin matoissa on seassa vanhojen vaatteiden jämiä, mutta en ole kyllä aivan varma.. Täytyypä tarkistaa Mummulta.

      Poista
  2. Upeita mattoja!!! Ihanan iloiset värit! Ja meilläkin äiti aina kertoi mikä raita oli kenenkäkin vaatteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana! Vanhat itse kudotut räsymatot taitavat aina olla vähän omistajiensa näköisiä :)

      Poista
  3. Jätin viestiä postilaatikkoon :)
    Ilona

    VastaaPoista