Muonamiehen mökin takkahuoneessa, sohvan yläpuolella on kokoelma vanhoja leluja.
Kuvassa vasemmalla on puinen juna 70-luvulta. Veljeni sai sen tuolloin lahjaksi Papan äidiltä. Yritimme Mummun kanssa eilen selvittää junan merkkiä ja valmistajaa. Todennäköisesti se on Jukka-merkkinen juna, jota on valmistettu vuodesta 1946 ja valmistetaan ilmeisesti edelleen. Junaan kuuluu myös veturi, joka ei näy tässä kuvassa, sekä kaksi vaunua, joissa on aukeavat katot. Tavaravaunussa aukeavat myös ovet.
Molemmat nallet ovat Mummun vanhoja. Vasemmanpuoleisen Mummu on saanut joululahjaksi vuonna 1956. Ulkonäöstä päätellen sillä on leikitty monet leikit. Uppo-Nalle on siistissä kunnossa, mutta se onkin varsin "nuori" herra, 80-luvun lopulta. Oikealla on vielä Brion kangaspuut, joilla olen itse kutonut mattoja barbie- ja nukkeleikkeihin 80-luvulla.
Kuvassa näkyy hieman paremmin taulut, joista kerroin jo eilen. Mummu on leikannut ne vanhasta seinäkalenterista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti