maanantai 1. elokuuta 2016

Åland

Purjehduksemme jatkui parin päivän ajan myös kauniilla Ahvenanmaalla. Jo ennen Ruotsiin menoa kävimme tämän saaren pohjoisimmassa kolkassa ja Eckerössä. Paluumatkalla vietimme päivän Kastelholman vierassatamassa, josta pistäydyimme tietysti niin linnassa kuin Jan Karlskårdenin museoalueella. Museon pihapiiri oli täynnä toimintaa, siellä tehtiin vanhaan tapaan köysiä, keitettiin punamultamaalia ja  vuoltiin päreitä. Tietysti sieltä sai myös makoisaa Ahvenanmaan pannukakkua . Iloinen haitarinsoitto täydensi tunnelmaa. Ehdottomasti käymisen arvoinen, hieno museoalue.












4 kommenttia:

  1. Joo, Jan Karlsgården on todella käymisen väärti. Paksut ruokokatot ulkorakennuksissa on ihan mielettömän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Unohdin kokonaan ottaa siitä kuvan, vaikka ihastelimmekin juuri sitä paksuutta.

      Poista
  2. On teillä hieno reissu, oma ukkelikin on nyt purjehtimassa, taidan minä nykyään olla ihan maakrapu. ;) Kivaa viikkistä Mummu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maakrapu olen minäkin aiemmin ollut, mutta, kun vene meille tuli, niin pakko oli opetella viihtymään merellä. Nyt se on tosi kivaa!

      Poista