torstai 22. lokakuuta 2015

Syyslomapuuhia

Viime viikolla ekaluokkalainen pikkuveljineen kävi ilahduttamassa mummua ja pappaa mökillä.
Ihan ensimmäinen koulun syysloma kului rattoisasti pihatöissä. Molemmat pojat auttoivat ahkerasti pihan lehtien haravoinnissa.

Pihallemme suorastaan sataa valtava määrä lehtiä aina näin syksyllä. Tontilla on useita koivuja ja suuri vaahtera ja pihlajia ja erilaisia pensaita, joten haravointia riittää. Paras aika siihen työhön on kuitenkin vasta loka- marraskuun vaihteessa. Silloin yleensä kaikki lehdet ovat jo varisseet. Määrä on niin suuri, että kottikärryillä pois vienti on turhan vaivalloista ja aikaa vievää. Niinpä olenkin jo useampana syksynä levittänyt pihalle suuren pressun ja sitten haravoidaan lehdet sinne. Kätevää, suosittelen!

Työnteon jälkeen piti sitten paistaa nuotiolla makkaraa, ja kyllä se maistuikin ahkerille työntekijöille.







10 kommenttia:

  1. Syyspuuhia tosiaan!
    Touhu on kova siellä!
    Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on todella tällaista syksyä, siellä taitaa olla sentään vähän lämpöisempi ilma!

      Poista
  2. Sade ja tuuli ovat pudottaneet tämän päivän aikana paljon lehtiä. Toivottavasti olisi huomenna illalla poutaa, että pääsisi haravoimaan. Teillä on jo haravointi melkein tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon saimme haravoituja, mutta paljon vielä puuttuu. Koivun lehdet on jo korjattu, mutta vaahteran puuttuu.

      Poista
  3. Kiva kun saitte pikkuapulaiset mukaan haravointitalkoisiin!
    Makkarahetki nuotion äärellä saa veden herahtamaan kielelle,
    ihana nuotiopaikka teillä <3

    VastaaPoista
  4. Upeaa, että syksy on suonut teille - ja meillekin näin aurinkoisia touhuhetkiä! Kuvissa jää hauskat muistot ensimmäisen syysloman touhuista!

    VastaaPoista
  5. Onnekkaita lapsukaisia, joille syntyy siellä teidän kanssa ihania muistoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä muistoja mekin toivomme heidän saavan ja uskon todella, että niin käy. Tuo pappa etenkin on niin innokas touhumaan poikien kanssa. Ensi kesäksi suunnitellaan puuhun majaa.

      Poista