torstai 9. huhtikuuta 2015

Keväisiä puuhia

Vihdoin on alkanut ongelmallisen rinteen siistiminen. Pappa käänsi maan ja kiskoi juuriltaan valtavan määrän nokkosten juurakoita. Samalla rinteestä löytyi suuri määrä pieniä kiviä. Pikkupojat olivat innokkaita apureita ja kivikasasta rakensivat kuvien oton jälkeen linnan. Linnassa oli jääpalasta tehty uima-allas ja vaahteranlehti liehui lipputangossa. Vahinko, että kuva puuttuu.

Rinteen keskivaiheille on tarkoitus rakentaa portaat, joilla pääsisi mukavasti takapihalta alapihalle ja grillikatokseen.

Kuvan jo raivatulle osuudelle tullee matalahkoja pensaita ja maanpeitekasveja. Kuvasta katsoen vasemmalle , vielä raivaamattomalle alueelle tulee  pensaita. Etualan raivaamattolle alueelle on tarkoitus istuttaa kivikkokasveja ja ehkä siirtää muualta tontista pikkutalviota. Palataan asiaan, kunhan kaikki on saatu valmiiksi.












2 kommenttia:

  1. Muistakaa myös tehdä esteetön eli jonkinlainen luiska portaiden lisäksi. Että kaikki pääsevät nauttimaan pihasta. Ei muuta kun suunnittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki! Tässä tapauksessa esteetön kulku terassille on hoidettu kiertämällä viereiset juhannusruusut. Sitä reittiä on kuljettu tähän asti.

      Poista