keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Käynti viinitilalla

Barolon alueelle tutustumisen jälkeen suuntasimme illalliselle viihtyisälle Massuccon viinitilalle.
Olimme paikalla vähän liian aikaisin, ravintola oli vielä kiinni, mutta kolkuttelimme viinimyymälän ovea ja ystävällinen nuori nainen tulikin avaamaan. Tilaa, ravintolaa ja viinimyymälää hoitaa Massuccon perhe. Kaikki perheen jäsenet ovat täältä löytäneet oman tehtävänsä. Perheeseen ja viinitilaan pääsee tutustumaan osoitteessa levigneeifalo.com.

Mikäli käytte joskus Piemonten alueella kannattaa poiketa täällä ostoksilla tai ruokailemassa. Tila sijaitsee vähän Alban kaupungista koilliseen. Palvelu oli niin viinimyymälässä kuin ravintolassa erinomaista. Myös ruoka oli erityisen maittavaa.
Koska olimme paikalla ennen ravintolan aukeamista, eräs perheen jäsenistä vei meidät esittelykierrokselle viininvalmistuskellariin. Pääsin myös heidän omaan pikkuiseen museoonsa, jossa oli lukuisia vanhoja viininvalmistukseen tarvittuja kauniita, vanhoja esineitä. Siitä lisää ensi kerralla.








2 kommenttia:

  1. Upea reissu. Mekin pari kuukautta sitten kävimme Napa Valleyssä ja jäi ikimuistoiset muistot viinitilalta. :)

    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on paljon mielenkiintoista katseltavaa ja maistettavaa !

      Poista