sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hauskoja ideoita

Näitä Marbellan muistoja on postailtu jo niin paljon, joten jatketaan niiden kanssa joskus myöhemmin. Laitan kuitenkin vielä muutaman kuvan, joissa on hauskoja yksityiskohtia katujen ja kujien varsilta  ja lihakaupan katosta.

Olemme kovaa vauhtia lähestymässä Muonamiehen mökin hienointa aikaa, joulua! Tähän aikaan syksyä olen yleensä jo kovin rakentanut ja suunnitellut joulun koristelua mökille. Nyt kaikki on vielä tekemättä. Niin, tai oikeastaan olemme pappa ja minä mummu tehneet paljonkin. Meillä on meneillään tuvan remontti, jonka toivomme valmistuvan jouluksi. Katto on jo maalattu neljään kertaan samoin puolipaneelit , tapetit on revitty ja parhaillaan tehdään uutta tapetointia. Niistä näette kuvia, kunhan tulee valmista. Ja kaiken tämän remppahomman välissä pitää ehtiä kaikkien neljän pikkupojan synttäreille, he kun ovat kaikki syntyneet marras- ja joulukuun aikana. Eikä tässä vielä kaikki, pojan perheeseen syntyi lokakuussa ihana pieni prinsessa, jonka ristiäisiä vietetään vielä ennen joulua! Lastenlastemme lukumäärä on siis kasvanut viiteen.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti