sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Patsastelua

Kokosin tähän juttuun mökin kaikenkarvaisia keramiikkipystejä ja -eläimiä. Meillähän ei kerätä mitään kauhean hienoa eikä arvokasta, paremminkin kaikkea väreihin sopivaa ja mielellään myös hauskaa. Ja ehdottomasti tarina esineen takana on suurta plussaa ja nostaa omissa silmissäni sen arvoa.

Salin pönttöuunin päällä on kokoelma erilaisia purkkeja ja tämä yläkulmassa oleva kreikkalainen adonis. Sen olemme saaneet postin välityksellä erään joulun alla Kreikasta lahjaksi. Matkalla käsi oli katkennut, mutta eihän se mitään haittaa, torsotkin ovat kädettömiä. Näyttääpähän vähän vanhemmalta ja ihan antiikkiselta.

Seuraavan kuvan seinäkoriste ja alempana oleva vaaleanpunainen kukkapidike ovat tulleet jostain jo vuosia sitten. Pidän molempien vanhahtavasta tyylistä ja väreistä.
Vihreän kanan olen saanut ystäviltä ja sen iloisuus on ihan tarttuvaa. Sitä katsottaessa tulee aina hyvälle päälle.
Musta siili on ihan omatekoinen savityö. Ihmeellistä kyllä, se on ollut pihan kiven päällä jo monta vuotta kesät ja talvet ja näyttää vielä ihan uudelta.
Toinen ulkona oleva patsas on myös lahjaksi saatu kivestä veistetty hylje.

Nämä kaikki koristeet ovat minulle mieluisia, paitsi sisätilojen esineissä oleva pöly, mutta ehkä se saa ne näyttämään vähän vanhemmilta ja arvokkaammilta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti