torstai 22. toukokuuta 2014

Kasvihuone

Tänä vuonna hankittiin hyötykasvimaan viereen kasvihuone. Se on pieni ja melko kevytrakenteinen, joten hieman jännitämme kuinka se pysyy paikoillaan oikein kovalla tuulella. Pappa rakensi siihen lisärakenteita, jottei niin kävisi.

Kasvihuoneeseen laitetaan istutussäkkeihin, joissa on kastelualtaat, tomaatteja, paprikaa ja chiliä.
Kasvatuslaatikoihin on jo istutettu porkkanat ja punajuuret. Etosassa näkyvään kasvimaahan tulee kurkut, sekä kesä- että talvikurpitsat, sipulit ja maa-artisokat. Perunat kasvavat tänä vuonna saaveissa.

Kasvimaan päähän on kylvetty myös kehäkukan siemeniä .

Saunan seinustalla kasvaa vanha humalaköynnös, joka on jo noussut näin korkeaksi.

2 kommenttia:

  1. Ei huolta. Monella ystävälläni on samanlainen eikä ole kellään lähteny lentoon.
    Ainut vaara on jos lähellä on isoja puita jotka voi kaatua päälle. Meidän ensimmäinen kasvihuone meni
    sen vuoksi rikki kun iso mänty kaatu myrskyllä keskelle kasvihuoneen kattoa. Mutta siitä viisastuneena
    tehtiin se toiseen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä suuria puita läheltä löytyy, joten jännitettävää riittää.

      Poista