keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Vihdoinkin palaamme mökille !

Tässä syy, miksi mökkikuvat ja jutut ovat talven aikana vaihtuneet kaupunkiin. Papan syksyllä satuttamaa jalkaa operoitiin vuoden alussa, joten olemme viettäneet talven tiiviisti kaupunkikodissamme. Nyt ollaan jo voiton puolella ja autolla liikkuminenkin on jo mahdollista. Ihanaa päästä taas maaseudun rauhaan!

Jouduimme tutustumaan monin eri tavoin liikuntavammaisten vaikeuksiin ja myös hyviin terveydenhoidon palveluihin. Pappa sai käyttöönsä useita apuvälineitä , kuten kuvista näkyy, täysin ilmaiseksi. Myös invataksien käyttö tuli tutuksi ja niiden hyvin avuliaat autonkuljettajat. Oli opettavaista kokea hetken sitä, mitä monet joutuvat elämään koko ajan vammansa rajoittamana.

Vielä ennen mökkikauden alkua kävimme kaukomatkalla, josta kerron myöhemmin. Sen aikana saimme myös kokea erityisen hienoa palvelua kyynärsauvoilla kulkevaa kohtaan. Palataan asiaan ensi kerralla.

Kuvissa on pyörätuoli, tavaroiden nostoon tarvittava apuväline, kyynärsauvat ja sukan pukija.





2 kommenttia:

  1. Onneksi joku viisas on kehitellyt apulaitteita jotta elämänlaatu paranisi. Sitä kun ei ole aina ikään kattomista koska noita joutuu käyttämään.

    VastaaPoista