lauantai 12. lokakuuta 2013

Vanha jatkettava sänky

Vielä on Muonamiehen mökissä huoneita, jotka eivät ole tässä blogissa näkyneet. Yksi niistä on alakerran makuuhuone - tai kaksihan niitä on.

Tämä vanha puinen parisänky on nähnyt monet vaiheet. Sänkyjä on oikeastaan kaksi ja ne ovat ns. päästävedettäviä eli niiden pituutta voi säätää. Sängyt on todennäköisesti tehty 30-40-luvulla. Ne ovat peräisin Mummun kotitilalta, mistä ne tuotiin mökille joskus 60-luvulla, jo ennen kuin mökki siirtyi äidilleni. Silloin ne olivat 60-luvun tyylin mukaisesti kirkkaankeltaiset. Pappa rapsutti ne alkuperäiseen kuosiinsa parikymmentä vuotta sitten. Sängyt olivat aikoinaan päärakennuksen peräkamarissa, vanhan piirongin molemmin puolin (ks. juttu piirongista täällä). Nukuimme näissä veljeni kanssa monet kesät.

Vanha jatkettava puusänky 30-40-luvulta - Muonamiehen mökki

Vanha jatkettava puusänky 30-40-luvulta - Muonamiehen mökki

Vanha jatkettava puusänky 30-40-luvulta - Muonamiehen mökki

Helmi Koiviolan grafiikkatyöt - Muonamiehen mökki

Helmi Koiviolan grafiikkatyöt - Muonamiehen mökki

Sängyn yläpuolella on kolme Helmi Koiviolan grafiikkatyötä. Tai eivät ne aitoja ole, seinäkalenterista leikattu ja kehystetty, kuten monet muutkin taulut mökillä (ks. esim. täällä ja täällä). Helmi Koiviola on ikaalislainen taiteilija, jonka öljyvärimaalaustunneilla Mummu on aikoinaan käynyt.

Vanha jatkettava lastensänky - Muonamiehen mökki
 Alakerran makuuhuoneessa on myös vanha jatkettava lastensänky, joka tuotiin tänne mökille tätini vintiltä. Pappa vähän korjaili sitä ja nyt se on veljenpoikani käytössä. Sängyn päällä on ikivanha pitsipeitto ja päädyssä kirjakerhosta saatu säilytyspussukka. Pinnojen välistä kurkkii veljeni vanha Karvinen.

Vanha jatkettava lastensänky ja pitsipeitto - Muonamiehen mökki

Vanha jatkettava lastensänky ja Karvinen - Muonamiehen mökki



6 kommenttia:

  1. Tuollaiseet päästävedettävät sängyt ovat kauniita...onneksi ovat säilyneet...:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kiitos haasteesta;) Ja uskomattoman upea avaruusalus haastepostauksessa!!
    Todella kauniit päästävedettävät sängyt!

    VastaaPoista
  3. Vanhat sängyt ovat niin kauniita, ja yksinkertaisen kestäviä vaikka kuinka pitkään. Sellaiset kun itsellekin saisi!

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista