keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Yläkerran piironki ja erikoinen esine

Piharakennuksen yläkerrassa on suuri makuuhuone, jossa allekirjoittanut perheineen yleensä yöpyy mökillä ollessaan. Sinne pääsee molemmista alakerran pienistä makuuhuoneista. Tilassa on vino katto ja ruutuikkunat pellolle päin. Seinissä on vaakalaudoitus niin kuin muissakin uuden puolen huoneissa.

Rokokoopiironki, peili ja pesupöytä-asetelma

Makuuhuoneen toisessa päädyssä on vanha rokokootyylinen piironki, jonka olen perinyt Papan äidiltä. Se ei valitettavasti sopinut nykyiseen kotiini ja tuotiin siksi säilytykseen tänne mökille. Piironkiin kuluu puukehyksinen peili.

Mummu on somistanut yhdistelmän pesupöydäksi. Ajatuksena kai oli, että vauvan pepun voisi tarvittaessa pestä pesuvadissa, mutta eipä tarvikkeita taidettu kertaakaan tähän käyttää. Asetelmana se on kuitenkin kodikas.

Muonamiehen mökki - Piironki ja pesupöytä-asetelma

Muonamiehen mökki - puukehyksinen peiliPiironki, peili ja pesupöytä-asetelma

Muonamiehen mökki - PiironkiMuonamiehen mökki - Vanha piironki

Posliininen kannu ja vati ovat olleet mökillä iät ja ajat, samoin kuin sinisävyinen pyyhe. Piirongin päällä on myös hieman epätavallinen koriste-esine. Se tuo mieleen tekohampaat, mutta kyseessä on kipsivalos allekirjoittaneen hampaista, ajalta ennen hammasrautoja... Sain ensimmäiset hammasraudat 7-vuotiaana.

Hyvät lukijat, tätä kuvaa voitte vapaasti näyttää kaikille niille pienille tytöille ja pojille, jotka eivät millään haluaisi luopua tuteistaan. Tämä tyttö söi tuttia 5-vuotiaaksi ja seuraus näkyy kuvassa.

Pesupöytä-asetelma ja kipsivalos hampaista

2 kommenttia:

  1. Kaunis rokokootyylinen piironki :) Ja tosiaan, minunkin hampaistani on tehty tuollainen joskus. En vain saanut sitä koskaan itselleni. Olisipa hauska verrata tämän päivän hammaskaluston kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rokokoota tosiaan, kiitos Niina! Unohdin mainita tyylisuunnan jutussa. Täytyypä lisätä se tekstiin. Sain tuon valoksen varmaan siksi, kun vaihdoimme asuinpaikkakuntaa noihin aikoihin. Valoksia otettiin muutaman kerran. Yllättävän ikävä toimenpide sekin, tuntui kuin hampaita revittäisiin pois. Onneksi raudoista näyttää olleen hyötyä, vaikkei purukalustoni nyt täysin suora olekaan, on se parempi kuin kuvassa :)

      Poista