80-luvun nuket ja vanha matkalaukku

Mikä siinä on, että uudemmissa leluissa ei vain ole sitä "jotain", mitä niin monessa vanhassa lelussa on? Jos olisi kyse ihmisistä, käyttäisin sanaa karisma.

Olen kertonut teille monta tarinaa Mummun ja Papan vanhoista leluista. Mökillä on myös laatikoittain uudempia, joilla veljeni ja minä aikoinaan leikimme - ja jotka nyt ovat uuden sukupolven käytössä. Kuten esimerkiksi nämä vanhat nuket, jotka majailevat yläkerran suuressa makuuhuoneessa. Nämä eivät ehkä ole yhtä elegantteja kuin aiemmin esitelty Liisa-nukke (ks. täällä), mutta tunnearvoa näillä on yhtä lailla.

Vaaleatukkainen tyttönukke on tuliainen Italiasta. Se osasi kikattaa ja hokea "Mamma". Vaatteet ja valkoiset muovikengät ovat alkuperäiset. Nimesin tämän aikoinaan Susannaksi. Tuon tummatukkaisen poikanuken nimeä en millään muista. Se osasi pissata, kun suuhun kaatoi vettä. Haukkuvan ja kävelevän koiran sain eräänä jouluna lahjaksi. Enää eivät nuket kikata tai pissaa eikä koirakaan hauku, mutta eläkepäivistä ei ole tietoakaan.

Mummu on asetellut lelut kahden matkalaukun päälle. Isompi valkoinen on tullut meille perintönä eräältä sukulaistädiltä. Mummu maalasi laukun valkoiseksi parikymmentä vuotta sitten. Tuo rottinkinen taitaa olla 80-luvun ostoksia. Porraskaiteen välissä näkyy muuten valaisin, jonka Mummu askarteli jouluksi viitisen vuotta sitten. Se sopi tuohon kohtaan niin hyvin, että siinä se roikkuu vuoden ympäri :)