lauantai 11. kesäkuuta 2016

Piknik-pöytä ja tuolit

Hyvät ystävät kymmenien vuosien takaa kävivät ilahduttamassa meitä muonamiehenmökillä. Ilma tosin ei meitä suosinut, sää oli harmaa ja sadepilvet pyörivät ympärillä.
Olimme aikaisemmin keväällä hankkineet kaksi piknik-pöytää Jyskistä ja lisäksi ostimme kevyet kokoontaitettavat tuolit Ikeasta. Kun koko perheemme kokoontuu yhteen, on meitä kymmenen henkeä ja pöytätilaa sekä istuimia tarvitaan melkoisesti. Nämä kaksi pöytää voi laittaa peräkkäin pitkäksi pöydäksi tai kuvan mukaan vierekkäin. Tällöin ympärille mahtuu ruokailemaan 10-14 henkeä ihan mukavasti. Ruokailuryhmää voi siirrellä mökkitontilla aina sääolosuhteiden mukaan. Sen voi laittaa nurmelle tai terassin ulkotiloihin aurinkoon tai sateensuojaan katoksen alle.

Ystäville katoimme pöydät katoksen alle ja vierekkäin, jotta pystyimme muisteluita ja kuulumisia kertomaan siten, että kaikki kuulevat.
.
.
Pöytäliinaksi hankin puna-valkoruudullisen perinteisen piknik-liinan tapaan.
Alimmissa kuvissa näkyy, miten pieneen tilaan sekä pöydät että tuolit voi varastoida. Ensi viikonloppuna otamme ne taas esiin, kun koko perhe kokoontuu sen äärelle grilliherkkuja nauttimaan.







6 kommenttia:

  1. Erittäin hyvät pöydät!
    Minäkin aioin kasata tänä iltana kahdesta pahvilaatikosta pitkän piknikpöydän rantahietikolle!
    Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvilaatikoistakin saa hyvän piknik-pöydän, varsinkin niissä etelän olosuhteissa.

      Poista
  2. Mainiot tuollaiset taittopöydät! Tuollaisille olisi käyttöä
    meilläkin. Ruokapöytä näyttää kerrassaan hurmaavalta,
    kun sen peittelee kauniilla pöytäliinalla.
    Ai niin, mun piti kysymään, että jos ylläpidät vielä mökkiblogit-
    sivustoa, linkittäisitkö minunkin blogini sinne?
    Aurinkoista pyhäpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöydät ovat lisäksi hyvin tukevat, eivätkä huterat. Matleena on sen sivuston joskus tehnyt ja epäilen, ettei ole ehtinyt sitä hoitelemaan. Näämme viikonloppuna ja pyydän häntä laittamaan blogisi sinne.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä!
    Meillä on elokuussa mökillä suuret bileet ystäväporukalle ja nimenomaan pöytäongelmaa olen pohtinut! Sinä ratkaisit sen :)

    Hyvää loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöydät ovat todella hyvät ja tukevat eivät edes kovin kalliit. En muista tarkkaa hintaa, mutta olisikohan noin 80 euroa. Jysk löytyy Norjasta, vai kuinka?

      Poista