tiistai 6. tammikuuta 2015

Sininen hetki

                                                                                              




Saimme taas uuden puhtaan valkoisen lumipeitteen, vaikka uuden vuoden aattona ilma olikin synkkääkin synkempi ja maa oli osittain liukkaan jäinen ja toisaalta kurainen. Toivottavasti tämä lumipeite pysyy, tosin taas ennustetaan läpimämpää säätä.

Illan alkaessa hämärtää, on luonto upeimmillaan sinisessä hämärässä. Tällainen keli on hyvin maalauksellinen, mutta näin joulun ajan kiireissä en ole vielä jaksanut tarttua maalipensseliin. Onneksi on kuvia tallessa, valmiina odottamaan taiteilijan inspiraatiota.

Molemmat lapset ovat viettäneet aikaa ja joululomaa täällä mökillä, mutta nyt on taas hiljaisuus palannut. Meidän isovanhempienkin on kuitenkin aika palata kaupunkiin, jossa lukuisat harrastukset ja muut menot meitä odottavat. Vähän pidennetyt viikonloput vietetään toki pitkin talvea täällä maalla. Jos lumipeite vielä vähän kasvaa, on mukava hiihdellä pelloilla ja metsissä.












2 kommenttia:

  1. Kauniita maisemia ja kuvia. Kyllä talvi on kaunis silloin kun on lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, onneksi saatiin sitä tänä talvena. Viime vuonna oli kurakeliä koko talvi.

      Poista