maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ikkunat puhtaiksi

Jokakesäinen ikkunanpesu-urakka on taas lähes kaikkialta tehty n.330 ikkunaruutua (molemmilta puolilta laskettuna). Vain lasikuistin ikkunat puuttuu, mutta siinä niitä onkin sitten  203 kerrottuna kahdella. Minusta kuitenkin tuntuu, että tänä vuonna vähän pinnataan ja pesen ne vain sisäpuolelta ja ulkona käytetään painepesuria. Näin olen tehnyt joskus ennenkin. Jos ne pesee kunnolla, pitää ne irroittaa paikoiltaan. Lisäksi kolmikulmaisten ruutujen kulmat ovat vaikeita pestäviä. Siis, jos suunnittelette itsellenne lasikuistia, tehkää vain suorakulmaisia ruutuja.



2 kommenttia:

  1. Apua mikä määrä ikkunoita!! Ei mulla taida ollakaan suuri urakka edessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ihan niin paha urakka ole miltä kuulostaa. Nuo lukemat ovat siis ikkunaruutuja ja täällä on jokainen ikkuna täynnä ruutuja. Lasikuisti on kyllä rankka homma, kuten kerroin. Vanhan talon ikkunat ovat myös aika vaikeita, koska kaikki ovat kolminkertaista.

      Poista