keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tuvan joulua ruotsalaiseen maalaistyyliin

Kerroin jo aikaisemmin, kuinka chilitkin sopivat jouluisiin asetelmiin. Samoin erilaiset yrtit tuovat joulutunnelmaa, tässä puutarhassa rehottavista timjameista tehty asetelma. Jouluisiksi koristeiksi sopii tosi hyvin myös persilja ja rosmariini. Jälkimmäinen muistuttaakin niin paljon havukasveja.

Vanhan puusohvan taakse olen täksi jouluksi tehnyt hyvin yksinkertaisen ja pelkistetyn koristeen. Viime vuonna tässä seinällä oli muratinoksista ja leikoista tehty kranssi. Nyt laitoin vain pelkät rimat punakuviollisella teipillä päällystettynä ja muutaman vanhan pellistä tehdyn kuusenkoristeen.
Sisustuksen tyylien suosikkini on skandinaavinen, erityisesti ruotsalainen maalaishenkinen tyyli. Sitä olen pyrkinyt aika paljon täällä muonamiehenmökillä noudattamaan. Juuri täällä paljon käytetty Falunin punainen on sitä kuin myös tummempi punamullan väri.




6 kommenttia:

  1. Kaunis ja lämmin tunnelma tuvassa kuten aina❤

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos ! Joulun tuntu tulee aina, kun saapuu kaupungista tänne maaseudulle.

      Poista
  3. Voi hyvänen aika miten kaunista ja tapetti siihen ihastuin kovasti, niin joulun tuntua kodissasi..huokaus sentään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetti laitettiin tänne tupaan juuri viime joulun alla. Pidän siitä itsekin kovasti.

      Poista