maanantai 23. helmikuuta 2015

Purjehdusmatkalle

Kroatian purjehdusmatkamme alkoi Aganan satamasta. Siellä meitä odotti Sun Odyssey 469 purjevene, jossa oli mukavat tilat kuudelle. Yksi kajuutta jäi vielä pelkästään matkatavaroiden säilytykseen. Lähtöpäivänä ukkosti vielä aika pitkälle iltapäivään ja jouduimme odottelemaan sopivaa   hetkeä köysien irroitukseen. Hetken jo näytti siltä, että on yövyttävä lähtösatamassa, mutta pari tuntia ennen auringonlaskua sää selkeni ja pääsimme matkaan. Suuntasimme keulan kohti Solta Maslinicaa, josta onnistuimme saamaan vielä paikan hämärän jo laskeutuessa. Vielä maittava ruokailu satamaravintolassa ja ensimmäinen purjehduspäivä oli onnellisesti takana.

Reittimme  tällä purjehduksella oli Agana - Solta Maslinica - Luka Vis - Palmizana Klement - Stari Grad - Milna - Rogar Solta - Agana. Sää oli koko ajan lämmin, mutta ukkonen jyrähteli jonkin verran. Se ei kuitenkaan pahemmin matkaamme häirinnyt.

Kuten aiemmissakin matkajutuissa, en tässäkään paneudu erityisesti nähtävyyksiin, vaan olen taas pyrkinyt hakemaan kaikkea mukavaa ja erikoista kuvattavaa. Jatkoa seuraa !






4 kommenttia:

  1. Hei, Mummu ja Matleena! Olen ahminut pidemmän aikaa blogitekstejänne ja -kuvianne, mutta arkajalkana tehnyt sen hiljaisuudessa ja kommentoimatta. Koska pidän blogista kovasti, laitoin teille pienen kiitoksen ja haasteen omaan blogiini. Käykää kurkkaamassa :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun olet löytänyt blogimme! Suurkiitos kortista ja haasteesta, jota kävin jo kurkkaamassa sinun blogistasi. Yritän ehtiä vastaamassa haasteesi, mutta hetki siihen voi vierähtää.

      Poista
  2. Oi että upeaa, olisi unelmien reissu. <3 Ukkoni on käynyt useamman kerran Kroatissa purjehtimassa ja kehunut kovasti maisemia. :)

    Ihanaa reissua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kroatia on kyllä yllättävän hieno paikka. Varsinkin saariston pienet kylät ja kaupungit ovat upeita. Niihin voi matkustaa myös ilman vuokravenettä. Yhteysalusliikenne on siellä vilkasta.

      Poista