keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Herkuttelua

Marbellan vanhassa kaupungissa on myös lukuisia ravintoloita ja kahviloita.

Toisena iltana löysimme pienen ja viehättävän Bistro Paloma ravintolan. Silloin paikka oli jo täysin varattu, joten varasimme paikat seuraavaan iltaan. Ja kyllä kannatti ! Ruoka oli herkullista ja palvelu erinomaista. Paikan omistaa hollantilainen nuorehko mies, joka itse isännöi ja huolehti asiakkaistaan asiallisesti ja ystävällisesti eikä etelämaalaisten tapaan liian imelästi. Pidimme paikasta ja sen tarjoiluista niin paljon, että vietimme siellä myös viimeisen  Marbellan illan. Koska Bistro on pieni, siellä pöydät ovat myös aika tiiviisti lähekkäin. Niinpä molemmille puolillemme istahti mukavia pariskuntia, joiden kanssa juttu luisti. Toisella puolella istui irlantilainen ja toisella hollantilainen pariskunta. Molemmat olivat käyneet useita kertoja Marbellan vanhassa kaupungissa ja tässä kyseisessä ravintolassa. Sekin kertoo paikan viehättävyydestä.

Kuvissa on herkkuruokia Bistro Palomasta. Valitettavasti en muista mitä ruokien nimet ja mistä ruoka-aineista valmistettuja, mutta herkullisia olivat kaikki.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti