keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Uutta talvea odotellessa

Saimme hetkeksi harvinaista herkkua Muonamiehen mökille, LUNTA ! Kovin kauan sitä ihanuutta ei kuitenkaan saatu ihailla, nyt on taas harmaata ja vesisadetta. Kovasti toivomme, että säätiedoitukset pitävät paikkansa ja saataisiin uutta lunta vielä ennen joulua.
Tähän pimeyteen pitää polttaa paljon kynttilöitä, niin ulkona kuin sisälläkin. Jouluiset ulkovalot laitoimme jo paikoilleen ulkotiloihin. Sisätiloissakin pientä joulun odotusta on havaittavissa. Tyynyt ovat saaneet jo punaista ylleen.










lauantai 12. marraskuuta 2016

Sukkatehdas

Joulun odottelun aikaan Muonamiehen mökillä mummu-tonttu neuloo taas sukkia ! Tänä vuonna pitäisi kääriä paketteihin peräti 14 paria lämpöisiä villasukkia. Sen lisäksi olisi kiva saada omiin ja papan jalkoihin myös uudet töppöset, etenkin kun mökillä ne ovat todella tarpeelliset. Toivotaan, että ehdin ja jaksan nekin vielä kutoa.

Tänä vuonna olen pyrkinyt käyttämään vanhoja langantähteitä. Niitä kun on kertynyt aikamoinen kasa. Olen yhdistänyt raitalankoihin sopivaa yksiväristä lankaa, jonka olen käyttänyt kantapään, varren tai kärjen neulomiseen. Esimerkiksi tuo sukka, jossa on oranssia, turkoosia ja valkoista, on tehty juuri niin.